sunnuntai, 26. toukokuu 2019

10 vuotta

IMG_20190524_200502.jpg

Tällä viikolla tuli 10 vuotta täyteen tämän satakuntalaisen mummonmökin omistajana. Selasin tätä blogia taaksepäin ja niinhän se näyttää olevan, että vuodet vaihtuvat, mutta mökkielämän perusasiat toistuvat. Mitä tapahtuukaan tänä 11. kautena:

  • Pihan laittoa, uusia istutuksia - kylläpä hyvinkin
  • Pientä pintaremonttia - suunnitelmia on kesälomalle
  • Kirpparilöytöjä - ensimmäinen hankinta tuli jo tehtyä
  • Kesäaskareita - matot tulevat kuivumaan naruilla tänäkin kesänä
  • Retkiä lähiympäristössä - varmaankin
  • Kesävieraita - on jo sovittuja ja muutkin ovat tervetulleita
  • Sadonkorjuuta - no aivan varmasti

Ja sitten taas syksyllä hanat kiinni ja ovet säppiin.

Blogi sai nimensä mökin turkkijumalattaresta. Hän oli paikalla kaupanteossa ja hän on osallistunut kaikkiin käänteisiin sen jälkeen. Välillä on turkkiin tarttunut maalia sen mukaan, mikä on ollut kesän pääväri.

IMG_20190509_213734.jpg

Pupu, joka kasvattaa villaa.

Nyt me jatkamme yhdessä mummonmökkielämää blogin ulkopuolella niin kauan kun yhteisiä päiviä riittää.

Blogin päivittäminen on päättynyt.

sunnuntai, 19. toukokuu 2019

Toukokuun kukintaa

Taivaalla oleva lämmönlähde toi kesän näille nurkille. Omenapuista varhaisin kukkia puhkesi täyteen kukkaan ja muut tulevat pian perässä.

IMG_20190519_090910.jpg

Kirsikka- ja luumupuut ovat myös kukassa. Luumupuu on kukkinut jo monena vuonna, mutta yhtään luumua ei ole näkynyt.

IMG_20190517_174239.jpg

Sisällä "kukkii" myös. Tehtiin kierros kirppitorin pöytien välissä ja sieltä Äiti löysi vanhan leipälaatikon, jonka sisällä oli neljä purkkia. Minua alkoi sen verran poltella, että pitihän ne purkut ottaa talteen. Pohjassa lukee Vilen finnware.

IMG_20190519_090500.jpg

IMG_20190519_090433.jpg

Sen verran pelti kolisee, että pulla- ja keksihiiret jäävät kiinni.

torstai, 2. toukokuu 2019

Vappu '19

Viileä vappu ja vieläkin kylmenee. Kostean kylmää, uuh. Olemme siis palanneet normaaliin vapun ajan säähän. Tultiin tänne vappuaaton iltana, eikä ole pariin päivään paljoa muuta tehty kuin syöty ja levätty. On sen verran viileää, että eipä juuri huvita tai tarkene ulkona oleilla.

IMG-20190501-WA0002.jpg

Mitenkähän se näille käy, kun takatalvi tulee? Puhumattakaan omenapuiden sadosta, kun nyt jo näkyy kukinta olevan lähellä.

IMG_20190501_230549.jpg

Sisällä sen sijaan tarkenee. Hankin konvektorilämmittimen, joka tuottaa mukavasti lämpöä pitämättä mitään ääntä. Yksi lämmitin on riittänyt kohtuullisen hyvin. Yöksi olen vetänyt makuusopen lakanaverhot kiinni ja alle 15 neliön tila on pysynyt lämpimänä. Taisi olla mittarissa liki 24 astetta ensimmäisenä yönä, eikä lämmitin ollut päällä.lähimainkaan täydellä teholla. Seuraavaksi yöksi piti jo vähentää edelleen lämmittimen tehoa. Hyvin tuntuvat ohuet verhot eristävän, sillä molemmilla puolilla olevat huoneet olivat huomattavasti makuusoppea viileämpiä.

Saunan kiuasta on lämmitetty vasta tikuilla hormin kuivattamiseksi. Hyytävässä saunassa peseytyminen saa kaupunkilaisarkajalan kaipaamaan kaukolämpöä. Pitänee palata kaupunkiin ennen kun tulee lunta.

 

maanantai, 22. huhtikuu 2019

Pääsiäinen mökillä

Ensimmäistä kertaa mökkikausi alkaa näin aikaisin. Aiemmin olemme aloittaneet kauden vappuna, eikä aina niinkään aikaisin. Sisällä on viileää, eikä saunaa lämmitetty vielä tällä kertaa.

IMG_20190421_121421.jpg

Pihatöitä, mitäpä muutakaan. Seniori jaksaa osallistua - välillä. Enimmäkseen se oli kyllä etätöissä eli katseli etäältä ja odotti, milloin hänet päästetään sisälle lepäilemään.

IMG_20190422_104736.jpg

Vesiasiat ovat nyt kunnossa, kun saatiin umpisäiliö nro 2 tontille lokakuussa. Tämä on kunnan lopputarkastusta vailla eli joku jamppa käy vielä katsomassa, että ämpäri on sovitussa paikassa. Vuosikymmen sitten vastaava umpisäiliöprosessi meni huomattavasti sujuvammin. Sama urakoitsija ja ihan yhtä avulias, mutta viranomaisten  jäykkä lupajärjestelmä ja sen takana nillittäminen ovat lisääntyneet. En kommentoi enempää.

IMG_20190421_131616.jpg

Ensimmäisiä kukkasia nousee jo maasta. Siitä se kausi taas käynnistyy. Ihmeeksemme mitään ei ollut mennyt rikki talven aikana, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö olisi rempan tarvetta. Saapa nähdä, mitä tässä keksii vai tuleeko välivuosi.

perjantai, 28. syyskuu 2018

10. mökkikausi päättyy

Olen yrittänyt herätellä sisäistä Marttaani, joka tuppaa enemmän tai vähemmän uinumaan. Poimin, viipaloin, keittelin ja "uunitin" omenat ja nyt on taas pakastimessa viipaleita, sosetta ja hilloa. Sadonkorjuu on ohi ja pakastimen kiinni saaminen vaatii varovaista punnerrusta.

Vanha, laho ja haljennut perheomenapuu lähti. Viimeisenä kesänään se tuotti suurimman satonsa viimeiseen kymmeneen kesään.

IMG_20180913_100658.jpg

Ennen.

IMG_20180927_162134.jpg

Jälkeen.

Aukko jäi ja valo virtaa sisälle. Aiemmin etenkin keittiö oli aika hämärä myös keskikesällä, mutta nyt se kylpee valossa. En olisi hävittänyt puuta ellei se olisi uhannut paiskautua seinään. Tuohon pitänee suunnitella jotain muuta.

Mökkikausi päättyy, vaikka puissa on pääosin vihreät lehdet, pelargonit kukkivat ja angervoaita alkaa vasta vaihtamaan väriä. Täytyy varmaan tulla jouluna haravoimaan. Ihan ihme vuosi.

IMG_20180928_141856.jpg