Se oli pääsiäinen 2009, tarkemmin piiitkä perjantai, kun päätin toteuttaa jo muutamia vuosia kyteneen ajatuksen mökin hankinnasta. Netti auki ja kriteereiksi enintään 200 km kotoa, yli 40 neliötä, maan pitää olla oma mutta rantaa ei tarvitse olla, iällä ei niin väliä. Lyhyen selailun jälkeen rinnassani tunsin "kummaa leiskuntaa". Kriteerit täyttyivät ja ruudulle ilmestyi kuvia punaisesta talosta ja piharakennuksista. Kaikki näytti kuvassa niin somalta ja totesin siinä ääneen, että "se on siinä". Lähetin samantien viestin välittäjälle ja jo viikkoa myöhemmin lähdin paikkaa ihmettelemään.

Mökkikauppaa ei järki ratkaissut, eipä tietenkään. Olisikohan kaupan ratkaissut se, että kevätpäivä oli harvinaisen lämmin ja mielikuvissani näin jo itseni istumassa pihakeinussa helteisenä kesäpäivänä. Vai olikohan se se mökin ja ulkorakennusten "ränsistynyt kauneus". Toki kiipesin katsomaan välikattoa ja konttasi kurkistelemaan talon alle sekä haastattelin aidan takana seisseitä naapureita. Otin kuitenkin viikonlopun verran aikalisää ja säntäsin uudelleen paikalle. Tein tarjouksen, jonka mökin omistajat hyväksyivät ja vajaata kuukautta myöhemmin olin mökinomistaja.

Asuinrakennus 2 h + tupak (n. 56 neliötä), sauna, vierashuone, autotalli, liiteri, kellari ja verstas. Olihan siinä riittämiin ja vähän liikaakin. Siitä alkoi "työleiri" ja kivaa on ollut.