Viikonloppu meni sateisissa merkeissä. Sateen tauottua luolamies lapioi ison kasan hiekkaa ja kiviä ottaakseen alkuhiet ennen lauantaisaunaa ja sama toistui sunnuntaiaamupäivällä. Piha siistiytyi kummasti tämän kesän ensimmäisen ruoholeikkuun myötä... ja senkin hoiti luolamies. Myönnän uupuneena laiskotelleeni ja siivoilin sisällä vähemmän touhukkaalla tavalla. Viikonlopun loppuhuipennukseksi jonkin aikaa vetelin viikatteella törkeä korkeaksi nousseita rikkakasveja.

Omenapuut ovat valkoisenaan kukkia.

Samoin ...angervopensasaita on myös täynnä valkoisia kukkia. En uskalla enää väittää mitään tästä angervolajikkeesta.

Jos puut ja pensaat kukkivatkin, niin jotain ei tapahdu: viikon takainen nurmikon viljely ei näytä oikein onnistuneen. Vaikka koko viikon on taivas työntänyt vettä, siemenet eivät ole kunnolla itäneet. Olenko liian hätäinen? Ehkäpä.

Autotallissa odottaa uusi satsi multaa ja lisää on vielä hankittava. Jospa ensi viikonloppuna, jos sää sallii, saamme levitettyä mullan marraskuussa myllätylle hiekkakentälle. Silläkin pläntillä alkaa nurmikkokokeilu.