Back to mökki ja hommat jatkuivat. Mökin ovet oli tuskin ehditty avata, kun minä hyökkäsin marjapensaiden kimppuun. Siinä meni tunti jos toinenkin (itseasiassa yli 3 tuntia), kun kiskoin loput saaliit mustaherukka-, punaherukka- ja karviaismarjapensaista. Ympärillä kopsahtelivat omenat maahan. On ollut niin kuivaa, että siitä ovat kärsineet marjapensaat ja omenapuut. Marjapensaiden sato jäi aika pieneksi ja niin taitaa käydä omenoillekin. Herukoista tein mehua ja karviasmarjoista hilloa maustettuna sitruunaliköörillä ja sitruunakuorella (vanha ohje elokuulta 2011). Kirpeää ja hyvää, nam.

Samalla kun minä häärin marjapensaissa, MäcKaiver veteli valkoista pellavaöljymaalia lautoihin. Minä lisäsin uuden kerroksen neljännen lomaviikon lauantai-illan ratoksi paitsi, että ihan yläosiin en ylttänyt. Laudat kiiltävät valkoisina ja toivottavasti toistuvat sadekuurot eivät tee kovasti tuhoa.

IMG_4329-normal.jpg

Naapuri-paappa kaadatti ensin itseltään yhden suuren männyn, jonka alle jäi toiselta naapurilta seitsemän puuta (alunperin oli puhetta kolmesta). Seuraavaksi sama naapuri kaadattaa vielä pari suurta puuta ja kaataa ne minun tontille - toivottavasti omenapuiden viereen eikä päälle. Kun ilmaiseksi saa tai ainakin halvalla, olemme saaneet Naapuri-paapan adhd:n seurauksena melkoisen puusavotan. Ensimmäisen puunkaadon montusta olemme kipanneet kasan puunrunkoja ja isoja oksia omalle tontille. Nyt on vähän vaikea sanoa, että onko siinä vain se sopimamme kaksi kuusta ja yksi leppä, kun kaikki puut olivat ojassa kasassa. Tästä saattaa seurata keskustelua Kauriinmetsästäjät-puunomistajapariskunnan kanssa. Olen varautunut ehdotuksilla ja käteisellä, jotta välttäisin omalta osaltani puunkaadosta mahdollisesti aiheutuvan riidan. Naapuri-paappa tuli myös minun puolelle moottorisahoineen ja vetäisi alas pari pihlajaa - pyynnöstä. Toivottavasti tämän kesän viimeisestä puunkaadosta on tulossa enää vain paksuimmat oksat. Vuokraamme jostakin halkokoneen, koska siitä alati kasvavasta puukasasta ei selvitä enää lihasvoimalla. Nyt on sitten vuosiksi puuta saunan ja mökin lämmittämiseen.

IMG_4298-normal.jpg