Helpotus ja huokaus samanaikaisesti. Viimeisiin vaiheisiin ulkona kuului haravointi ja rakennusten rännien putsaus. Naapuri oli kysynyt MäcKaiverilta, että aikooko tämä ajaa vielä nurmikon ja vastaus oli ehenn. Hän aikoi ajaa vain sen verran, että melko tyhjä tankki tyhenisi lopullisesti. Siinä vaan kävi niin, että koko piha taisi tulla ajettua, kun kone ei hyytynyt millään.

IMG_20161009_123117_resized_20161009_095

Ajoi myös koiran kakkaan. Ai että tuo naapurimummonmökki näkyy nyt hyvin, kun pensaissa ei ole lehtiä. Mökkiläisiä ei näkynyt, mutta vain siksi, etteivät he käyneet mökillä tänä viikonloppuna.

IMG_20161008_165515_resized_20161009_095

Jätöksen jättäjä oli ehkä tämä, joka aamuhämärissä kävi pihassa punnertamassa tuotoksensa. Japsitäti lähti mökille mukaan viikonlopuksi ja sai pitkästä aikaa tärkeän lelun takaisin. Se katosi kesällä ja löytyi viikko sitten vierashuoneen kaapin alta. Tällä tytöllä pitää aina olla unilelu.

Ulkona oli hyytävä pohjoistuuli, mutta sisällä tarkeni, kun piti patteria ja puhallinta päällä. Lauantaina liedessä oli vähän aikaa tuli, joka paloi aika huonosti. Sauna sentään lämpeni vielä kohtuullisen hyvin. Oli jo aikakin lopettaa mökkikausi. 

IMG_20161009_125250_resized_20161009_095

Seuraavaan kertaan.