No niin, kokeillaanpa jatkaa tätä blogin pitoa.

Heinäkuun puolivälistä alkoi viiden viikon loma, josta on mennyt jo kolme viikkoa (pyääh). Nooh, "kesää on vielä jäljellä"... ja lomaakin. Tänä aikana on lomailtu ja tehty pientä remppaa.

Sain vihdoin hankittua riippukeinun, jossa olen ehtinyt riippua vasta kaksi kertaa. Viltti päällä... sen verran on ollut viileä kesä, että viltti on tarpeen, jos on liikkumatta. Ensimmäisellä lomaviikolla sentää aurinko helotteli taivaalla ilman pilvenhattaraa, toisella oli sadekuuroja ja vasta kolmannella pukkasi muutaman päivän helteet.



Japsineidin seurana on ollut ja on edelleen japsitäti. Tytöt tulevat hyvin toimeen keskenään. Japsitäti on lempipuuhassaan eli pihavahtina:





Japsineiti ja Luolamies ovat löytäneet golfin. Pihasta meni matalaksii vanha vadelmapensas, kun Luolamies etsi kadonnutta palloa. Pensaan tilalle ilmestyi golfin "treenausverkko".

 



On mökillä tehty muutakin kuin vaan riiputtu ja huidottu palloa. Mökin ulkolaudoitus oli alkanut irtoilla ja niihin piti nakuttaa n. 1000 uutta naulaa ja tupsutella naulojen päät maalilla. Huomaa hyvä ja turvallinen työasento:



Loman aikana teimme rengasmatkan halki Suomen ja ulotimme matkan Lappiin esi-isien maille saakka. Siellä oli kuumaa ja välillä kosteaa ja kuumaa. Hyttysiä riitti ihan mukavasti ja paarmakausi oli kivasti aluillaan. Täydessä vaatetuksessa päästä varpaisiin pärjäsi ihan hyvin ja kuumana päivänä jopa t-paitasillaan ainakin jonkin aikaa. Kävimme katsomassa paikallista soututapahtumaa ja yritin olla huitomatta vinhasti ja vaivihkaa vetelin huppua päähän, kun jouduin hyttysparveen. Ehkä vain kuvittelin sen parven, kun paikalliset pärjäsivät huitomattakin.





Japsitäti tepsuttaa rannasta. Japsineiti veteli vedessä tassupohjaa kylkiä myöten ja japsitäti tyytyi vain huuhtelemaan tassut. 








Menomatkalla emme nähneet ainuttakaan poroa, mutta paluumatkalla näimme 64 sarvipäätä. Ne(kin) taisivat olla paossa paarmoja.