Jotkut jutut vaan ärsyttää vuosia, eikä niille tule tehtyä mitään. Ihan hirveästä ponnistuksesta ei kuitenkaan ole kyse.

1. Siivousvälineet ovat suoraan edessä ulko-ovesta tullessa sisäoven ollessa kiinni.

IMG_20180816_102948_1.jpg

Tein "siivouskomeron", heh heh. Kannoin autotallista vanhan Lundian pätkän ja kiinnitin siihen palan vanhaa suihkuverhoa. Imuri, harja ym. lakkasivat häiritsemästä. Ryttynen verho oikenee ennen pitkää ihan itsekseen. Täällä kaikki suoristuu itsekseen, koska huusholli on silitysraudaton.

2. Tyhjien pullojen ja tölkkien lojuminen muovipussissa keittiön lattialla.

Kannoin liiteristä puulaatikon, jossa ovat nyt sitten hellan puut ja muut poltettavat sekä kassissa pullot ja tökit. Renkaat on jo hankittu, pitää saada ne vielä alle.

3. Vanha tiskipöydän reunasilikoni oli likainen ja mustunut.

Tuntien punnerrus veitset apuna ja muutama verinaarmu niin vanha silikoni lähti ja uutta tilalle. Hetken olin ylpeä tästä saavutuksesta ja kävin muutaman kerran ihailemassa kätteni jälkeä.

4. Pursuava aterimien muoviteline tiskipöydällä.

IMG_20180816_083006.jpg

Pistin kamat kolmeen eri astiaan.

5. Autotallin ja liiterin tavaraläjät, ääh.

Vähän uudelleenjärjestelyä sekä pahvien, lasien ja ongelmajätteiden kierrätystä ja taas mahtuu liikkumaan.

Huomaan, että menossa on jokin järjestämisen vimma. Ehkä siksi, että olen mummonmökissä nyt paljon enemmän kuin nk. normaaleina kesinä. Tässä ehtii huomata kaikenlaista.