Viides lomaviikko alkoi ja loppui mökin osalta nurmikon leikkaamiseen. Tiistai-aamuna pakkasin tavarat ja koiratytöt autoon ja lähdimme kotiin. Japsitäti lähti mökiltä hangoitellen; se piti nostaa ruusupensaan alta lymyämästä ja kantaa autoon, kun rassukka olisi niin halunnut jäädä. Samana iltana se lähti vinkuleluineen omaan kotiinsa 4,5 viikon vierailun jälkeen.

IMG_4314-normal.jpg

Toinen tupsukka meni seuraavan päivän aamuna eläinhammaslääkäriin ja menetti siellä pari hammasta. Myönsin sille "sairauslomaa" eli jäimme loppuviikoksi kotiin.

Mökiltä lähtöpäivän aamuna naapuri-paappa kaadatti puitaan, joten MäcKaiver palasi työviikkonsa päätteeksi mökille puuhommiin. On siinä sitten hommaa tuleviksikin viikonlopuiksi. Nyt on sikana puuta/ halkoja, vähän valoisampi tontti, mutta mutta... naapuritalo hyppää nyt silmille. Itäsuomalaista alkuperää olevana kaipaa näkösuojaa, joten tontin kulmalle taitaa ensi kesänä ilmaantua kirsikkapuu ja jotain muutakin.