Lomahomma nro 1: punamultamaalaus

Kahdeksan vuotta sitten tehtiin"väliaikaislaudotus" peittämään kahta edellisten omistajien puhkaisemaa reikää kuivakäymälän putkille. Nyt niiden päälle vedettiin uutta lautaa. Poistetut laudat ja niiden alla oli rutikuivaa.

20170710_143537.jpg

Ma italianpunaisen keittomaalin nouto Uulan tehtaanmyymälästä sekä valkoisten osien ja ikkunoiden suojaus muovilla. Myyjä arvioi, että menekki olisi yli 30 litraa punamultakeittomaalia. Ei ollut, me käytimme vain hiukan yli 20 litraa. Onneksi suojasimme ikkunat, vuorilaudat ja kulmalaudat hyvin muovilla. Maalatessa roiskii aikalailla. Vaan sekin tuli todettua, että vääriin paikkoihin päässyt keittomaali lähti helposti pois kostutetulla paperilla.

20170714_101855.jpg

Ti seinät harjattiin katuharjalla, osin juuriharjalla ja muutamaa kohtaa hinkattiin teräsharhalla ja maalattiin talon länsipuoli. Sää oli pilvinen ja vähän tihuutti vettäkin, mutta saatiin seinä maalattua. MäcKaiver kiipeili tikkailla ja suti seinän yläosaa ja minä sudin samojen lautojen alaosaa. Melkoista hinkkaamista, että saa maalin imeytymään seinään! 

Ke maalari maalaa taloa... Tehtiin kylläkin välissä ostosreissu Pirkkalaan ja Nokialle.

20170714_103008.jpg

To maalari maalaa taloa... ja valmista tuli. Tikkailla roikkuminen oli yhtä tuskaa, ranteet on sököinä, mutta ohi on. Ja kyllä tuli nättiä jälkeä. Nyt kelpais vaikka maalipurkin kylkeen. Seuraavaksi pitää vetää valkoista pellavaöljymaalia ikkunoiden ympärille ja portiikkiin, mutta se on ihan piece of cake tämän jälkeen. Voisko joku kehittää robotin, joka ruiskuttaa ja hinkkaa maalit seinään? Seuraavalla kerralla tilaisin sellaisen paikalle.

Siinä seinää lähietäisyydeltä tutkaillessa taisin tehdä havainnon mahdollisesta riskirakenteesta. Päällimmäinen lauta on hyvässä kunnossa ja ihan rutikuivaa, alla oleva musta paperi on ehyt ja sen alla oli tuuletusrako, mutta sitten... vahva veikkaus on, että seuraava kerros on entinen ulkoseinä maalattuna lateksilla. Siellä on siis muovikalvo välissä. Sitä vaan mietin, mikä saa ihmisen jättämään lateksilla maalatun seinän toisen seinän alle: pelätty, että purut lentää ulos vai kuviteltu, että seinä on lämpimämpi näin? Viime vuonna seinää reijittäessämme aurinkolämmittemelle ainakin reiän kohdassa kaikki kerrokset olivat kuivia, jotta antaapi olla.