Myrskytuuli riepotteli kunnolla lauantaina ja omenat sanoivat tump-tump maahan pudotessaan. Mitään varsinaisia myrskytuhoja ei tuuli sentään tehnyt. MäcKaiver teki monta tuntia töitä kerätessään pudokkaita ja kuskatessaan niitä puutarhajätteiden keräyspaikalle. Kesätuulet olivat tehneet tehtävänsä ja valtaosa sadosta oli maassa. Ja voi sitä ampiaisten ja kärpästen kuhinaa mädäntyvissä omenoissa, ääh. Valkeaa kuulasta saatiin soseutettaviksi vain n. 1,5 paperikassillista. Se on vähän, sillä hyvänä vuonna pelkästään Valkeaa kuulasta on saatu 4 paperikassillista.

Muutamasta omenasta tein haloiksi kutsumaamme herkkua. Lehtitaikinalevyjä, mantalimassaa (tai marsipaania), omenoita, sokeria ja kanelia ja uuniin. Nam-nam.

Kesän kestäneen kkunaprojektin viimeisetkin vaiheet on hoidettu. Kaikki ikkunat ovat paikallaan ja lasit ovat ehyet, jee! Projektin päätteeksi kiinnitin vielä tiivisteet karmeihin, jotta syksyllä ei kävisi sisällä niin kaamea veto. Vuotaa tämä talo muutenkin vähän joka nurkasta, joten painovoimaisen ilmanvaihdon pitäisi toimia riittävän hyvin, vaikka ikkunoita tiivistettäisiinkin. Eikä niitä tietenkään tiivistetty umpeen, mutta nyt on tiivisteet myös ulkoikkunoissa. Vähän tuossa katselin aamulla, että vielä vähän yksi laita fuskaa, kun verho vähän heilui. Ennen se suorastaan lepatti.

 Perjantaina postista tuli iso paketti. Vanha ystävä, kätevä emäntä, oli virkannut mökille peiton, johon on mukava kääriytyä syksyn viileinä iltoina. Jo nyt se lämmittää mieltä.

Naapuri oli ollut taas touhukkaalla päällä meidän poissaollessa. Hän oli hävittänyt muhkean ja korkean pensaan tonttinsa päädystä. Nyt on ...hmn... hyvä näkyvyys toiseen naapurin pihaan etenkin sen jälkeen, kun minun puolen pensasaidasta lähtevät lehdet. On siinä sekin seuraus, että meidän puolella alkaa syksyn mataloituva aurinko paistamaan paremmin. Kukin tekee tonitillaan mitä parhaaksi näkee ja tähän lauseeseen sisältyy tietysti puolustuspuhe oman pihan puolesta.